How Obama has gutted welfare reform

kuullakseen Bill Clintonin kertovan, ei ole totta, että presidentti Obama perui sosiaaliturvauudistuksen. Valkoinen talo, faktantarkistajat ja jotkut toimittajat ovat sanoneet samaa vähätellen Obaman päätöstä vapauttaa valtiot lain työvaatimuksista.

työskentelin läheisessä yhteistyössä kongressin jäsenten kanssa, autoin laatimaan vuoden 1996 lakiin työehdot, ja nostin hälytyksen 12.heinäkuuta, kun Obaman hallinto antoi byrokraattisen määräyksen, jonka mukaan valtiot voivat luopua näistä vaatimuksista. Laki On todellakin peruttu. Näin:

vuoden 1996 sosiaaliturvan uudistamislaki edellytti, että osa työkykyisistä aikuisista, jotka kuuluvat tilapäisen avun tarpeessa oleville perheille (TANF)-ohjelman seuraajaan, tekee työtä tai valmistautuu työhön. Nämä työn vaatimukset olivat uudistuksen onnistumisen ydin: Sosiaalitukirullat putosivat puoleen, ja mustien lasten köyhyysaste nousi seuraavina vuosina historian alhaisimmalle tasolleen.

mutta Obaman hallinto on hylännyt lain työehdot ja vakuuttanut, että tulevaisuudessa yhdenkään valtion ei tarvitse noudattaa niitä. Hallinto on todennut, että lakisääteisten työvaatimusten sijaan se suunnittelee yksipuolisesti omat ”työjärjestelmänsä” ilman kongressin osallistumista tai suostumusta. Mikä tahansa valtio on vapaa noudattamaan uusia Obaman vaatimuksia ”kirjallisen ohjesäännön sijasta”.

hallinto ei ole toimittanut mitään historiallista näyttöä siitä, että kongressi olisi aikonut antaa Terveys-ja Ihmispalveluministeriölle tai millekään toimeenpanovallan osalle valtuudet luopua TANF: n työvaatimuksista. Historiallinen ennätys on selvä ja toteaa päinvastaista; kuten tiivistelmä uudistuksen valmistellut kongressi pian voimaantulon jälkeen selvästi sanoo: ”Voimaantulopäivän jälkeen myönnetyt poikkeusluvat eivät saa kumota TANF-lain määräyksiä, jotka koskevat pakollisia työvaatimuksia.”

tämän lain laatimiseen läheisesti osallistuneet kongressin jäsenet ovat väittäneet, että Obaman toiminta on ristiriidassa ohjesäännön kirjaimen ja aiesäännön kanssa. 15 vuoteen sote-uudistuksen voimaantulon jälkeen HHS ei antanut työvelvoitteista poikkeuslupia. Tällaisista poikkeusluvista ei keskusteltu, koska kaikille oli selvää, että kongressi ei ollut koskaan antanut ministeriölle tällaista poikkeuslupaa.

mihin hallituksen heinäkuun ohjeistus yhtäkkiä pyrkii? Vuoden 1996 lain ytimessä ovat ”osallistumisastevaatimukset”, joilla varmistetaan, että 30-40 prosenttia työkykyisistä TANF: n saajista joutuu osallistumaan johonkin 12: sta eri ”työtoiminnasta” 20-30 tuntia viikossa. Hallinto vapauttaisi valtiot tästä vaatimuksesta ja kannustaisi niitä toimimaan vaihtoehtoisilla suorituskykytoimenpiteillä. Esimerkiksi HHS: n sihteeri Kathleen Sebelius on sanonut, että ohittaakseen liittovaltion työnsaantivaatimukset valtion täytyisi ”siirtää vähintään 20 prosenttia enemmän ihmisiä sosiaalihuollosta töihin verrattuna osavaltion aikaisempiin suorituksiin.”

ensitöikseen 20 prosentin kasvu ”työllisyyslähdöissä” kuulostaa vaikuttavalta. Mutta mitä se tarkoittaa? Tyypillisessä tilassa noin 1,5 prosenttia TANF: n caseloadista jättää sämpylät kuukausittain työn takia. Vapautuakseen liittovaltion työvelvollisuudesta osavaltion olisi nostettava tuo luku noin 1,8 prosenttiin tapauksista. Tämä on pieni muutos; kun talous paranee, tämä pieni kasvu tapahtuu automaattisesti useimmissa valtioissa. Lisäksi valtiot pitävät tanfista lähteneiden työllisyystietoja epätäydellisinä; monet valtiot voisivat helposti saavuttaa vaaditun lisäyksen vain vaatimattomien parannusten avulla kirjanpidossa.

mutta tässä on potkaisija. Valtiot ovat pitäneet tilastoja työpaikkojen poistumisista vuosikymmeniä, ja ne ovat aina olleet merkityksettömiä menestyksen mittarina. Hyvinvointiasioissa on aina rutiinia; mitä suurempi määrä tapauksia on, sitä suurempi on poistumisten määrä yksinkertaisesti siksi, että järjestelmässä on enemmän ihmisiä. Perinteisesti työsuhteesta poistuvien määrä kasvaa tapauskohtaisen määrän noustessa ja laskee tapauskohtaisen määrän laskiessa. Työuupumusten laskeminen on parhaimmillaan turhaa, pahimmillaan se on käänteinen indikaattori hyvinvointiriippuvuuden rajoittamisesta.

esimerkiksi työssäkäyntimittarin mukaan huollettavana olevien lapsiperheiden tukijärjestelmä oli huikea menestys: tapaukset lisääntyivät huimasti ja työelämästä poistuneiden määrä lähes kaksinkertaistui. Uudistuksen jälkeinen TANF-ohjelma sen sijaan on epäonnistunut, koska caseloads kaatui ja työllisyyspoistumat vähenivät. Tämän vuoksi vuoden 1996 uudistusta laadittaessa syrjäytyneiden määrä jätettiin tarkoituksella pois onnistumistoimenpiteenä. Se on luonnostaan harhaanjohtavaa.

Obaman hallinto on luopumassa liittovaltion vaatimuksesta, jonka mukaan osan työkykyisistä TANF-vastaanottajista on osallistuttava työtoimintaan. Se korvaa tämän vaatimuksen standardilla, joka osoittaa, että uudistusta edeltänyt hyvinvointiohjelma oli onnistunut ja uudistusten jälkeinen ohjelma epäonnistunut. Jos se ei ole sote-uudistuksen kaatamista, on vaikea kuvitella, mikä olisi.