12.11.2018
Häirintävaroitukset
Häirintävaroitukset, joita joskus kutsutaan Häirintävaroitusilmoituksiksi tai ensimmäisen asteen Häirintävaroituksiksi, ovat poliisin käytössä ”hallinnollisena” keinona käsitellä kantelijan esittämiä häirintävaroituksia. Niillä ei ole lainsäädännöllistä perustaa; ei ole olemassa virallista poliisimenettelyä, jota on noudatettava, ei valitusmenettelyä eikä niiden voimassaoloaikaa ole rajoitettu. Häirintävaroituksia poliisi käyttää joskus epäasiallisesti vaihtoehtona tutkinnalle tai harhauttavana yrityksenä estää erimielisyyden kärjistyminen.
Häirintävaroitusten vastaanottajien vastalauseiden johdosta poliisi toistaa usein linjausta, jonka mukaan Häirintävaroitukset ovat vain ”hallinnollinen toimenpide” ja se, että Häirintävaroitus on annettu, ei tarkoita sitä, että poliisi olisi hyväksynyt väitetyn häirintäkäyttäytymisen tapahtuneen. Tämä on vilpillinen lausunto: Häirintävaroituksissa (ja poliisin tiedoissa) viitataan kantelijaan ”uhrina”, kuvataan väitettyä häirintäkäyttäytymistä ja varoitetaan vastaanottajaa siitä, että jos käytös toistuu, siitä voidaan nostaa syyte. Lisäksi Häirintävaroituksen antamisella voi olla vakavia seurauksia: ne ovat mahdollisesti paljastettavissa parannetuissa rikosrekisteritodistuksissa (tunnetaan myös nimellä paljastus-ja Estämispalvelutodistukset tai DBS-varmenteet).
vaikka säännöissä ei ole perusteita Häirintävaroituksille, on olemassa kansallinen ohjeistus, jota tulisi noudattaa (ellei ole perusteltua syytä olla antamatta) ja joskus myös poliisivoimilla on omat sääntönsä Häirintävaroitusten antamisesta. Valtakunnallisessa ohjeistuksessa todetaan, että Häirintävaroitukset eivät todennäköisesti ole aiheellisia tietyissä tilanteissa, kuten silloin, kun kyseessä on naapureiden välinen riita tai kahden ihmisen syvään juurtunut riita. Häirintävaroitukset eivät ole aiheellisia myöskään silloin, kun valituksen kohteena oleva henkilö kiistää käytöksen eikä väitteen tueksi tai tueksi ole perusteltua syytä tai jos väitetty käytös ei toistuvinakaan voisi olla Häirintäsuojalain mukaista häirintää.
viime vuosina olemme huomanneet, että Häirintävaroitukset ovat lisääntyneet sosiaalisen median postausten yhteydessä, vaikka kantelijaan ei viitata lainkaan viestityksessä (esimerkiksi nainen viittaa solvaavaan entiseen kumppaniin-nimeämättä häntä — perheväkivaltaa koskevassa Facebook — kirjoituksessa). Poliisin osallistuminen tällaisiin asioihin herättää huolta sananvapaudesta (jota suojelee Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla). Olemme myös nähneet hyvin huolestuttavan kuvion, jossa poliisia ”aseistetaan” asiakkaittemme entisillä (mies) kumppaneilla, jotka ilmeisesti kannustavat uusia kumppaneita esittämään ahdistelusyytöksiä entistä kumppaniaan kohtaan. Olemme onnistuneet haastamaan Häirintävaroitukset tällaisissa tapauksissa, mutta vastaanottajille aiheutunut henkinen ahdistus on äärimmäisen valitettavaa ja täysin vältettävissä.
Häirintävaroituksia tehdessään poliisin on noudatettava kaikkia soveltuvia ohjeita (ellei ole perusteltua syytä olla antamatta). Poliisin Häirintävaroituksen antamiseen antamien perustelujen on oltava järkeviä, ja niiden päätöksenteossa on noudatettava myös ihmisoikeuslainsäädäntöä (Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla ja joskus 10 artikla).
kuten muissakin poliisin lainvalvontatehtäviin liittyvissä harkinnanvaraisissa asioissa, tuomioistuimet ovat yleensä hitaita puuttumaan Häirintävaroituksen antamispäätökseen. Näin ollen Häirintävaroitustapauksissa on hyvin vähän ilmoitettuja oikeudellisia haasteita, eivätkä ne, joita on olemassa, ole erityisen rohkaisevia Häirintävaroituksia saaneille ihmisille. Näissä tuomioissa on kuitenkin joitakin tärkeitä lohdullisia kohtia.
T: n (jota me edustimme) tapaus eteni aina korkeimpaan oikeuteen asti, ja heidän tuomionsa annettiin vuoden 2015 alussa. Kyseisessä tapauksessa Häirintävaroitus oli annettu naapuririidan yhteydessä, jossa molemmat osapuolet väittivät huonoa käytöstä toista kohtaan. Kun asia eteni korkeimpaan oikeuteen, perustelut keskittyivät Häirintävaroituksen jatkuvaan säilyttämiseen T: n poliisirekistereissä, eikä ylipäätään sen antamispäätöksen laillisuuteen (joka tapahtui vuonna 2010). Tässä vaiheessa poliisi oli myös suostunut poistamaan Häirintävaroituksen (2,5 vuotta sen antamisen jälkeen).
tässä yhteydessä korkein oikeus katsoi, ettei ole lainvastaista, että poliisi omaksuu vakiokäytännön, jossa tällaiset tiedot säilytetään useita vuosia, edellyttäen, että sen politiikka on riittävän joustavaa, jotta ne voidaan poistaa silloin, kun tietojen säilyttämisestä ei ole enää hyötyä poliisitoiminnassa — kuten tässä tapauksessa tapahtui. Korkein oikeus päätti, että Häirintävaroituksen säilyttäminen 2,5 vuotta oli oikeasuhteista (vaikka 2.5 vuotta oli kaukana kirjon mitä oli hyväksyttävä säilytysaika), erityisesti koska tietojen säilyttäminen aiemmista häirinnästä valituksia palvelee elintärkeitä poliisitoimintaan, erityisesti perheväkivaltatapauksissa, joissa tällaiset tiedot voivat auttaa tuomioon. Korkein oikeus kuitenkin kritisoi myös T.
Hewsonin tapaus on tuoreempi (2018) ja koski kahden henkilön välistä julkista riitaa sosiaalisessa mediassa, joka äityi happamaksi. Kantelija valitti poliisille twiiteistä, joissa häntä kuvailtiin ”pahantahtoiseksi sekopääksi”, ”epähulluksi”, ”pahaksi”, ”hämäräksi”, ”ilkikuriseksi, manipuloivaksi ja vääräksi”. Poliisi antoi häirintävaroituksen loukkaavia twiittejä lähettäneelle henkilölle, jonka tämä sitten pyrki riitauttamaan oikeudessa. Ei ollut yllättävää, että twiittien sisältö huomioon ottaen oikeudellinen haaste epäonnistui; oikeus katsoi, että päätös Ahdisteluvaroituksen antamisesta oli ollut oikeasuhteinen tapauksen olosuhteisiin nähden. Mutta lopputulos tuossa tapauksessa oli tosiasioiden mukainen-se, että tämä juttu epäonnistui, ei tarkoita sitä, etteikö Häirintävaroituksia voisi kiistää.
jos olet saanut Häirintävaroituksen, joka on mielestäsi annettu sinulle väärin perustein, sinun on ryhdyttävä välittömästi toimiin lainopillisen neuvonnan saamiseksi. On erittäin tärkeää, että oikeudelliset haasteet pannaan vireille mahdollisimman pian Häirintävaroituksen antamisen jälkeen (ja viimeistään kolmen kuukauden kuluttua Häirintävaroituksen antamisesta).
poliisi on onnistunut monissa tapauksissa perumaan Häirintävaroitukset.
ota yhteyttä, jos haluat lisätietoja.