lainsäätäjä -, toimeenpanovalta-ja oikeuslaitoksen katsotaan olevan demokratiamme kolme pilaria tai pylvästä; lisäksi yksi on Media. Kaikki neljä yhdessä muodostavat niin kutsutun” Check and Balance ” – Siiven, jolla pidetään demokratiamme hallinto tasaisena.
lainsäädäntöelin on ylin siinä mielessä, että sen muodostavat kansan suoraan valitsemat edustajat. Sen tärkein tehtävä on tehdä lakeja, jotka pitävät yleisen hyvinvoinnin mielessä.
toimeenpaneva hallitus on hallitus, joka perustuu yhteisvastuun periaatteeseen. Tämä kokonaisuus on niin sanottuja ”hallitsijoita”, jotka johtavat maan kohtaloa. Sen muodostaa yleensä puolue tai puolueiden muodostama koalitio, joka edustaa enemmistöä vaalikaudella. Se toteuttaa puolueen linjauksia ja ohjelmaa, jos kyseessä on yhden puolueen sääntö tai niin sanottu ”yhteinen Minimiohjelma”, jos on olemassa puoluekoalitio. Oikeuslaitos varmistaa, että oikeusvaltioperiaate toteutuu. Siinä jopa tarkastellaan lainsäätäjän hyväksymän ja Intian presidentin hyväksymän lain perustuslaillista pätevyyttä. Näin ollen oikeuslaitoksella on erittäin suuri ja ainutlaatuinen vastuu.
kaikkien edellä mainittujen kolmen Siiven päätösten toimeenpano tapahtuu niin sanotun byrokratian kautta, jota puolestaan pidetään todellisena hallinnon välineenä. Ilman tätä rakennetta politiikat, ohjelmat ja oikeudelliset määräykset jäävät vain paperille, ja näin ollen tämä muodostaa sen, mitä yleisesti kutsutaan ”julkiseksi palveluksi”. Hierarkiassa olevia henkilöitä kutsutaan ”virkamiehiksi”. Sitoutuminen julkisiin palveluihin on siis eräänlainen ”toimeenpanovallan” tärkeän haaran ”etumerkki”. Tämän ”yksikön” Jäsenillä on jatkuvuus, kun taas niiden osastojen johtajat, eli ministerit, vaihtuvat jatkuvasti vaalien kautta ja jopa jatkuvan hallitsevan enemmistön aikana. Hallinto on siis tämän haaran harteilla. Tämän Siiven rehellisyys, rehellisyys ja puolueettomuus ovat siis julkisen palvelun ehdoton tunnusmerkki.
demokratiassa tai jopa missä tahansa muussa Valtiomuodossa tiedotusvälineet edustavat yleistä mielipidettä ja mielipidettä kaikkien kolmen muun kokonaisuuden toiminnasta. Tämä on ottanut ”neljännen pilarin” roolin demokratiassamme. Ihanteellisissa olosuhteissa tämä kokonaisuus on ainutlaatuinen asema pitää kolme muuta jopa köli. Juuri tämän välineen kautta yleisö tietää kaiken, mitä tapahtuu, ja antaa yleisen mielipiteen ”hallitsijoille”. Puolueellinen raportointi johtaa tasapainon järkkymiseen.
kun näin hienosti suunniteltu järjestely oli käytössä, tuloksena olisi pitänyt olla utopistinen asema. Tämän päivän skenaariossa ollaan kuitenkin täysin pettyneissä olosuhteissa lainsäätäjän ja toimeenpanovallan edustajien osalta. Samaan aikaan ”maksullisten uutisten” väitteiden kanssa myös median rooli on ollut hämärän peitossa. Tässä valitettavassa ympäristössä vain oikeuslaitos on antanut toivonpilkahduksen huolimatta monista lyhyistä esityksistään ja satunnaisista syytöksistä ”Oikeusaktivismista”. Äskettäin hyväksytty korkeimman oikeuden ja korkeimpien tuomioistuinten tuomarien nimittämistä ja siirtämistä koskeva lainsäädäntö tähän asti käytössä olleen kollegiaalisen järjestelmän sijasta saattaa kuitenkin toimeenpanevan ja lainsäätäjän ja oikeuslaitoksen vastakkain.
huomionarvoista on, että lähes kaikki poliittiset puolueet ovat kannattaneet uutta lainsäädäntöä. On myös huomattava seikka, että ”Kollegiot” oli kunnianarvoisan korkeimman oikeuden (ensin vuonna 1993 ja sitten hienosäädetty vuonna 1998)suunnittelema väline, jolla ei ole minkäänlaista perustuslaillista tukea, ja päällisin puolin vain Intiassa tuomarit nimittävät muita tuomareita.
sen erittelemiseksi, miksi tämä harvinainen poliittinen yksimielisyys on tapahtunut, on kuitenkin tarpeen palata Intian korkeimman oikeuden kahteen tuomioon ja vastata siihen, miksi se on tapahtunut.
kuuluisassa Golaknathin tapauksessa (1967) korkein oikeus katsoi, että perusoikeudet eivät kuulu parlamentin toimivaltaan muuttaa perustuslakia. Tämä synnytti poliitikkojen keskuudessa kasvavan vaatimuksen nimittää tuomareita, jotka olivat sitoutuneet hallituksen poliittiseen filosofiaan. Sitten kesavananda Bharati-jutussa (1973) tuomioistuin katsoi, että perustuslain ”perusrakennetta” tai ”peruspiirteitä” ei pitäisi muuttaa muutosprosessilla. Tämän jälkeen vaatimus ”sitoutuneesta tuomarista” sai lisäpontta.
kesäkuusta 1975 lähtien vallinnut hätätila altisti maan lähes diktatuurille noin puoleksitoista vuodeksi, ja meidän on muistettava, että tuona aikana Ensimmäinen uhri oli oikeuslaitos. Vaikka poikkeustila päättyi vuoden 1977 alussa, pelko toimeenpanovallan ylivallasta oikeuslaitoksessa nähtiin uhkaavana vaarana. Siinä ilmapiirissä korkein oikeus laati Kollegioita, jotta oikeuslaitos pysyisi toimeenpanovallan ulottumattomissa. Tämä järjestely on ollut olemassa, kuten aiemmin sanottiin, vuodesta 1993 lähtien yli kahden vuosikymmenen ajan.
kun perustuslakia on nyt muutettu niin, että perustetaan pysyvä autonominen elin, Kansallinen Tuomarinimitysten valintakomitea, kollegioiden päivät näyttävät päättyvän.
uudessa laissa säädetään tai pikemminkin odotetaan, että komissio työskentelee vain ministeriön avustuksella; oikeuslaitoksen riippumattomuus on edelleen hämärän peitossa, kun ”Lakiministerille plus yhdelle” annetaan Veto-oikeus enemmistön hyväksymien päätösten hylkäämiseen. Lukijat saattavat myös muistaa, että hallitus hylkäsi äskettäin yhden Kollegion suositteleman nimen hänen nimittämisekseen korkeimman oikeuden tuomariksi. Tämä osoittaa selvästi, että jo nyt Toimeenpanovallalla oli valta hyväksyä tai hylätä nimitys ja siten se, että kollegioiden tehtävä oli luonteeltaan vain suositteleva. Toisaalta tosiasia on, että vaihtoehtoinen nimi voisi tulla vain kollegioiden äänestäjiltä. Puoluehallitus ei ole valmis tähänkään. Näin ollen se, hyväksyikö uusi järjestely yleisön asianmukaisen osallistumisen vai ei, ei ole enää voimassa.
tiedämme uutisten kautta, että Intian ylituomari vain muutama päivä sitten julkisessa tuomioistuimessa tuki Kollegioita, ja myös monet muut hänen edeltäjänsä olivat ilmaisseet uskonsa tähän järjestelmään. Uutisissa kerrotaan myös, että uusista laeista on valitettu korkeimmassa oikeudessa ja niitä tullaan kuulemaan. Oikeus päättää nyt, kumpi selviäisi. Vastakkainasettelun pelko on siis nyt todellisuutta. Sitoutuneen oikeuslaitoksen käsite on suuri takaisku demokratiallemme. Siksi on välttämätöntä, että valistuneet kansalaiset asettuvat eturintamaan ja esittävät voimakkaan yleisen mielipiteen tätä käsitettä vastaan, jotta oikeuslaitoksen riippumattomuus voidaan varmistaa. Leveilyn välttämiseksi voidaan ehdottaa ratkaisuksi uudistettua ”kollegiota”, jossa voitaisiin yhdistää molempien-kollegioiden ja uuden lain-hyvät piirteet.