kotilo ”Old Zealand”

kuraattori selkärangattomat Rodrigo Salvador kertoo hollantilaisen puutarhaetanan tragediasta ja selviytymisestä, kun sen kuori päätyi Te Papaan.

yksi lempiasioistani luonnonhistoriallisten kokoelmiemme uudelleenjärjestämisessä on se, että törmään lopulta pieneen aarteeseen.

joskus näillä aarteilla saattaa olla suurta tieteellistä arvoa, kuten näillä Etelä-Amerikasta peräisin olevilla maaetanoilla. Toisinaan ne voivat kätkeä tieteellisen arvonsa ylittävän tarinan, kuten nämä vietnamilaisten ovietanoiden tyyppinäytteet.

ei siis tule yllätyksenä, että löysin kokoelmastamme jälleen yhden etanan, jonka tarina on kertomisen arvoinen.

Puutarhaetanat

työstin puutarhaetanoiden eli Cornu aspersumin laatikoita käyttääkseni niiden tieteellistä nimeä. Eksoottisten lajien seuraaminen on yhtä tärkeää kuin alkuasukkaiden tunteminen, koska se mahdollistaa ekologiset ja suojelututkimukset.

meillä on paljon puutarhaetanoita sekä Uudesta-Seelannista (ja muualta, minne se on tuotu) että lajin alkuperäisestä levinneisyydestä Euroopassa.

 puutarhaetana vihreällä sammaleisella pinnalla
puutarhaetana Alòs de Balaguerista Espanjasta 2007. Kuva: F. T. Gort via iNaturalist. CC BY-NC-SA 4.0

’Old Zealand”

Puutarhaetanat ovat viileitä ja kaikki, mutta ne ovat hyvin yleisiä. Mikään ei tee näytteistä erityisen kiinnostavia. Tai niin minä luulin.

ensimmäisenä huomioni kiinnitti vanha levy-yhtiö, joka säesti yhtä kuorista. Siinä luki: Terneuzen, Zeeland, Hollanti. Se oli siis puutarhaetana, joka tuli og-Seelannista asti.

se riitti siihen, että pysähdyin ja nostin kuoreen tarkempaa katselua varten. Silloin tajusin, että kuoressa oli valtava arpi.

kolme näkymää etanan kuoresta mustalla pohjalla
Zeelandin puutarhaetanan kuori (kolmessa näkymässä), jossa on suuri arpi sen viimeisessä ulokkeessa. Näyte NMNZ M. 255976. Kuva: Jean-Claude Stahl. Te Papa

menneisyyden arvet

mutta miten kuoressa voi olla arpi?

joskus osa kuoresta rikkoutuu-yleensä se on kuoren aukkoa lähinnä oleva osa. Yleensä se tapahtuu saalistajan hyökkäyksen takia.

jos etana selviää hengissä, sen keho alkaa korjata kuoren rikkoutunutta reunaa ja siihen paikkaan muodostuu arpi. Tavallaan tämä on hyvin samanlaista kuin se, mitä tapahtuu, kun murramme luun.

arpi eroaa näkyvästi muusta kuoresta, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy.

kun rikkoutuminen on korjattu ja arpi on paikallaan, kuori jatkaa kasvamistaan asteittain – eli lisäämällä aukon reunaan kuorimateriaalia (kalsiumkarbonaattia).

kuori on kuitenkin monimutkainen 3D-kelattu rakenne. Kun kuori on murtunut ja arpeutunut, se kasvaa yleensä karheilla reunoilla tai oudossa kulmassa. Ja niin tapahtui kotilollemme ’vanhasta Seelannista’.

, mutta kuten kuvasta näkyy, kyseessä ei ollut vain pieni rike, joka johtui Predatorsin hyökkäyksestä. Arpi on liian suuri, eli hyvin suuri osa kuoresta tuhoutui. Todennäköisesti tämä oli paljon traagisempi tapahtuma.

onnekkaimpien selviytyminen

piha-etanat ovat yleinen näky Hollannissa, jotka ryömivät jalkakäytävillä tai pyöräkaistojen yli. Niitä on erityisen paljon aikaisin aamulla tai heti sateen jälkeen.

olen vuosien varrella viettänyt paljon aikaa Alankomaiden maaseudulla, ja tunnen hyvin Zeeland-kotilomme kärsimät vahingot.

tämän etanan päälle oli joko astunut varomaton jalankulkija tai – todennäköisemmin kyseessä oli Alankomaat Ja kaikki – pyörällä ajettu. Olen nähnyt niitä paljon ja aina kun se tapahtui, se pilasi päiväni.

puiden reunustama pyörätie, jonka etupuolella oli pyöräilijä.
pyörätie Drontenissa, Alankomaissa 2011. Kuva: M. Ahsmann via Wikimedia Commons. CC BY-SA 3.0.

Sanomattakin on selvää, että useimmat etanat kuolevat tällaisen traagisen tapauksen jälkeen. Mutta tämä selvisi niin kauan, että se parani ja kasvoi vielä lisää ja myöhemmin joku keräsi sen osaksi yksityistä kuorikokoelmaa.

ehkä se säilytettiin juuri siksi, että siinä oli tuo arpi, sen historian paljastava merkki. Tai ehkä se oli vain sattumaa. Joka tapauksessa kuori pääsi Te Papan luo.

ikiaikainen arkisto

läpi vuosikymmenten Te Papa – ja edeltäjämme Dominion Museum-on saanut lukuisia yksityiskokoelmia. Ne voivat olla minkä kokoisia tahansa pienestä simpukankuoresta, kuten edellä mainitsemani vietnamilaiset etanat, uskomattoman suuriin kokoelmiin, kuten luonnontieteilijä Henry Suterin kokoelmaan. Niistä kaikista tuli osa kansallista luonnonhistoriallista kokoelmaamme.

tämä on ollut ja on edelleen yleinen käytäntö museoissa ympäri maailman – varmistaen, etteivät arvokkaat näytteet häviä tieteelle. Eikä vain tieteelle. Luonnonhistorialliset kokoelmat ovat maapallon elämän arkisto, ja niiden arvo vain kasvaa. Lähiaikoina monet näistä lajeista eivät ole enää täällä, vaan ne tunnetaan vain museonäytteiden kautta.

Like Loading…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.