mitä on teologinen liberalismi?
liberalismi on sekä traditio—lähtöisin 1700-luvun lopun protestanttien yrityksestä muokata perinteistä kristillistä opetusta uudelleen modernin tiedon ja arvojen valossa—että monimuotoinen, mutta tunnistettava lähestymistapa teologiaan.
kuten mitä tahansa ”ismiä”, liberalismia ei ole helppo lokeroida. Mutta Gary Dorrienin magisterial three volumes on The Making of American Liberal Theology esittää yhtenäisen kuvan liikkeestä, jolle ovat tunnusomaisia tunnistettavat hermeneuttiset ja sosiologiset sitoumukset. Vaikka vapaamielistä teologiaa haluttaisiinkin välttää, olisi silti viisasta tietää jotakin liikkeestä, jolla on ollut niin suuri vaikutusvalta kahdensadan viime vuoden aikana.
alla on seitsemän liberalismin piirrettä, jotka on karsittu Dorrienin trilogian ensimmäisestä osasta. Otsikot ovat minun, sisennetty teksti on kirjasta.
1. Todellinen uskonto ei perustu ulkoiseen auktoriteettiin
liberaaliteologian ajatus on lähes kolmesataa vuotta vanha. Pohjimmiltaan kyse on ajatuksesta, että kristillinen teologia voi olla aidosti kristillistä ilman, että se perustuu ulkoiseen auktoriteettiin. 1700-luvulta lähtien liberaalit kristilliset ajattelijat ovat esittäneet, että uskonnon tulisi olla modernia ja edistyksellistä ja että kristinuskon merkitystä tulisi tulkita nykyaikaisen tiedon ja kokemuksen näkökulmasta. (xii)
lisäksi Dorrien tunnustaa tämän hylkäämisen olevan jotain uutta kirkon historiassa.
ennen nykyaikaa kaikki kristilliset teologiat oli rakennettu auktoriteettihuoneen sisälle. Kaikki esikristilliset teologiat esittivät väitteitä auktoriteettipohjaisesta puhdasoppisuudesta. Jopa esimodernin kristinuskon tuottamat mystiset ja mytopoeettiset teologiat pitivät itsestään selvänä näkemystä Raamatusta erehtymättömänä ilmoituksena ja teologiasta propositiaalisen ilmoituksen selityksenä. Omaksuen katolisten vastustajiensa skolastiset menetelmät protestanttiset teologit virallistivat nämä olettamukset skolastisella tarkkuudella seitsemännellätoista vuosisadalla. Ei ole sattumaa, että valistusta edeltänyt uskonsotien aika muistetaan myös ortodoksisuuden aikakautena.
reformoitu ja luterilainen puhdasoppisuus korotti uskonpuhdistuksen periaatetta, jonka mukaan Raamattu on ainoa ja erehtymätön uskon sääntö, opettaen, että Raamattu on myös ehdottoman erehtymätön kaikessa, mitä se väittää. (xv)
huomaa, että Dorrien ei usko inerrancy oli Princetonian keksintö.
2. Kristinusko on yhteiskunnallisen jälleenrakennuksen liike.
eräs teologisen liberalismin vaikutusvaltaisimmista määritelmistä esitettiin vuonna 1949 kyvykkään myöhempien aikojen kannattajan Daniel Day Williamsin toimesta: ”’liberaaliteologialla’ tarkoitetaan nyky-protestantismin liikettä, joka yhdeksännellätoista vuosisadalla yritti saattaa kristillisen ajattelun orgaaniseen ykseyteen evolutionaarisen maailmankuvan, yhteiskunnallisesta jälleenrakennuksesta luopuvien liikkeiden ja yleistä mieltä hallitsevien ”paremman maailman” odotusten kanssa. Se on se kristillisen uskon muoto, jossa profeetallis-edistyvä historianfilosofia huipentuu Jumalan valtakunnan tulon odotukseen maan päällä.”(xiv)
3. Kristinuskon on oltava uskottavaa ja relevanttia.
erityisesti vapaamielisen teologian määritelmänä on sen avoimuus nykyaikaisen älyllisen tutkimuksen tuomioille, erityisesti luonto-ja yhteiskuntatieteille; sen sitoutuminen yksilöllisen järjen ja kokemuksen auktoriteettiin; sen käsitys kristinuskosta eettisenä elämäntapana; sen sovituksen moraalikäsitysten suosiminen; ja sen sitoutuminen tekemään kristinuskosta uskottavaa ja yhteiskunnallisesti merkityksellistä nykyihmiselle. (xxiii)
4. Totuus voidaan tietää vain vaihtuvien symbolien ja muotojen kautta.
Bushnell huomautti, että” kaikki vaikeutemme ja kiistamme ” ilmoituksen totuuksista johtuivat perusluonteisesta epäonnistumisesta kohdata se, mitä totuuksien vaatettamisesta merkkeihin ja analogioihin tiedettiin. Hän esitti, että ongelma ei ollut ominaista Uuden-Englannin teologialle; se oli ”lähes yleismaailmallinen synti, joka saastuttaa ihmiskunnan moraalisia ja hengellisiä aiheita koskevat järkeilyt.”Kautta maailman ihmiset kohtelivat totuuksiensa vertauskuvallisia muotoja totuuksina itse. (151)
5. Teologisessa kiistassa on kyse kielestä, ei totuudesta.
Bushnell väitteli vastustajiensa kanssa eri opillisista kohdista väittäen aina, että heidän erimielisyytensä liittyivät kielenkäyttöön, eivät uskon puutteeseen: ”Kaikki oletetut harhaoppini, viitaten näihin suuriin aiheisiin, johtuvat spekulaation pidätyksestä ja noiden rakentavien tuomioiden tai aprioristen argumenttien kieltämisestä, joilla termit, jotka ovat vain analogioita, ja mysteerit, jotka ovat merkittävimpiä, kun ne otetaan vain symboleiksi, saadaan vakuuttamaan jotain viisaampaa ja täsmällisempää kuin mitä ne ilmaisevat.” (151-52)
6. Raamatun tosiasioiden ja tapahtumien historiallisuus ei ole ratkaisevaa, kunhan kohtaamme Jeesuksen Raamatun sivuilla.
hän varoitti, että Raamatun uskollisen lukijan ei ole pakko omaksua Evankeliumikertomuksen totuutta”, jonka mukaan Jeesuksen elämän tavat ja tosiasiat kerrotaan meille.”Se oli kysymyksessä”, me vain oletamme, että representaatiot itsessään ovat juuri sitä, mitä ne ovat, ja havaitsemme niiden välttämättömän totuuden niissä ilmenevästä ylimaallisesta, ihmeellisen itsestään selvästä jumalallisen erinomaisuuden ja kauneuden kuvasta.”Bushnell neuvoi, että Raamatun kertomus ei ole kovin vaikuttava lukuun ottamatta sen keskeisen hahmon poikkeuksellista luonnetta, mutta mitä enemmän tutkimme Jeesuksen hahmoa”, kuvaa, joka loistaa omassa kirkkaassa auringonvalossaan yllämme,” sitä selvemmin meidät tuodaan kaiken totuuden lähteeseen ja valoon: ”Jeesus, jumalallinen sana, joka tulee Jumalasta ja tulee ruumiillistumaan kanssamme ja olemaan Jumalan välikappale ja pelastus rodulle.” (399)
7. Tosi uskonto on Kristuksen tie, ei mitään erityisiä Kristusta koskevia oppeja.
Kristuksen sana ei ole oppi tai riidan loppu, vaan itsensä todentava elämä; se on Kristuksen hengessä väitettyä moraalisesti uudistavaa hengellistä voimaa…mentyään oppi-isänsä edelle Bushnellilaiset korostivat Kristuksen ihmisyyttä; Munger ja Gladden nostivat Jeesuksen opetuksen kaikkien hänen persoonaansa koskevien väitteiden yläpuolelle. Molemmissa tapauksissa oli kuitenkin vallalla itsensä vahvistava moraalikuva, joka käsitettiin tosi uskonnon voimaksi. Tosi uskonto on Kristuksen tie. (399-400)
Dorrien huomauttaa, että tällainen uskonto poikkesi historiallisesta ortodoksisuudesta.
perinteiset protestanttiset Oikomishoidot asettavat Kristuksen sijaissovituksen kristinuskon keskiöön ja käsittävät Kristuksen kuoleman sovitusuhrina, joka välillisesti täytti jumalallisen oikeudenmukaisuuden koston vaatimukset. (400)
liberalismin uusi edistyksellinen uskonto ymmärsi kristinuskon aivan eri tavalla.
Beecherin elämän loppuun mennessä Mungerin ja Gladden oli lähes proosallista väittää, että kristinusko on pohjimmiltaan elämä, ei oppi. (405)
johtopäätös
liberalismi ei ole kirosana, jota heitellään ympäriinsä. Se on monipuolinen, mutta tunnistettava lähestymistapa kristinuskoon, joka eroaa merkittävästi historiallisesta ortodoksisuudesta, puhumattakaan evankelisuudesta ja fundamentalismista. Liberaalit uskovat tekevänsä kristinuskosta merkityksellisen, uskottavan, hyödyllisen ja inhimillisen. J. Gresham Machen uskoo, että he tekevät jotain muuta kuin kristinuskoa. Tämä oli jakolinja sata vuotta sitten, ja jako jatkuu edelleen.