ennen kaikkea sana on vanhassa nimessä, jota on ehdotettu Luzonissa laajalti käytetylle vanhalle Indiankieliselle kirjoitukselle, joka on läheistä sukua Palawanissa käytetylle kirjoitukselle, ja joka luultavasti (varhaisten espanjalaisten kertomusten tietojen perusteella) levisi Visayoille juuri espanjalaisten saapuessa saaristoon. Tämä nimi on pitkään pudonnut pois laajasta käytöstä baybayinin hyväksi. Jos haluat keskustella nimestä, katso vastaukseni kysymykseen, Miten alibata ja Baybayin eroavat toisistaan?
tässä on Taalin läheltä kotoisin olevan paikallisen päämiehen Don Tomas Pandaquilanin allekirjoitus vuodelta 1591 olevassa asiakirjassa, joka on vanhin olemassa oleva kirjoitus:
tämä kirjoitetaan kirjaimellisesti ”du tu m p d ki l”: koska se oli Indinen kirjoitus, sen oikeinkirjoitusjärjestelmässä käytettiin peruskonventiota, jonka mukaan konsonantin perässä olevat vokaalit (muut kuin /a/) kirjoitettiin liittämällä konsonanttiin lisämerkkejä (ei itse kirjaimia); konsonanttikirjain ilman ylimääräisiä vokaalimerkkejä äännettiin automaattisesti seuraavalla /A/: lla. (Vokaalit ilman edeltäviä konsonantteja kirjoitettiin omilla itsenäisillä kirjaimillaan.)
toinen asia Baybayinista, jonka se jakoi vain Etelä-Sulawesin kirjoitusten kanssa (yksi päävihjeistä, jonka mukaan se on alun perin peräisin sieltä): tavujen päissä olevia konsonantteja ei kirjoitettu (ja tämä pätee edelleen Palawan-kirjaimistoon ja eteläisessä Mindorossa edelleen käytettäviin Mangyalaisiin kirjoitusmuunnoksiin). Useimmissa Filippiiniläisissä kielissä tämä ei ole kovin järkevää, koska mahdollisia tavuloppuisia konsonantteja on niin paljon. Kuitenkin Bugisissa ja Makasareseissa, Etelä-Sulawesin kielissä, jotka käyttivät Lonaraq-kirjoitusta, sanan sisällä oleva tavu saattoi päättyä vain joko konsonanttiin, joka aloitti seuraavan tavun, tai /n/, /m/, /ɲ/ (’ñ’) tai /ŋ/ (’ng’) riippuen siitä, missä asennossa seuraavan konsonantin suussa, tai muuten glottaalipysäkkiin (äänne tagalogin päässä batà tai pô); vastaavasti sanan lopussa Bugisin ainoat mahdolliset konsonantit ja makasaaret ovat Glottaalipysäkki (kirjoitetaan usein latinalaisessa kirjaimistossa kirjaimella ”Q”) tai /ŋ/. Tämä tarkoitti sitä, että Bugisissa ja Makasareseissa saattoi unohtaa lopullisten konsonanttien oikeinkirjoituksen, koska ne oli suhteellisen helppo ennustaa. Kuitenkin, Kun ihmiset Filippiineillä hyväksyi käsikirjoituksen, he oppivat, että kirjoitit vain ensimmäisen konsonantin tavu ja seuraavat / I / tai / u / vokaali ja näemme vain yrittää löytää tapoja kirjoittaa tavu-lopullinen konsonantit Kapampangan kirjallisesti 1600-luvun alussa.: tagalogissa, erityisesti menneisyydessä, ja ovat vain muunnoksia /i / ja / u / sanan lopussa (lukuun ottamatta lainasanoja Espanjasta ja englannista, suurimmaksi osaksi). Vaikka tämä allekirjoitus siis kirjoitettiin ”du tu m p d ki l”, se luettiin” don to mas pan da ki lan”, vaikka se sisälsi puuttuvat loppukonsonantit.
kuten edellä totesin, ja vaikka se ei ole heti selvää, Baybayin on läheistä sukua Etelä-Sulawesin Bugis-Makasaresen ”Lontaraq” – kirjoitukselle; molemmat polveutuvat aiemmasta Etelä-Sulawesin kirjoituksesta, joka voidaan rekonstruoida vanhimmasta Baybayin-ja Palawan-kirjoituksesta ja jäljittää säännöllisin yksinkertaistuksin aina Lontaraqin todistettuihin kirjainmuotoihin asti.; tämä vanha kirjoitus on puolestaan suoraan sukua Etelä-ja Pohjois-Sumatran kirjoituksille, ja ne kaikki voidaan jäljittää Nagarin kaupalliseen pikakirjoitusversioon, joka liittyy Pohjois-Intian Mahajani-tyyppisiin pikakirjoituksiin ja jonka Gudžarati-kauppiaat ovat todennäköisesti tuoneet Sumatralle yhdessä tiettyjen kirjainjärjestyksen lausumistapojen kanssa ja opettaneet yhdistämään (paikallisia, jaavalaisia) vokaali-ja loppukonsonanttimerkkejä peruskirjainten kanssa sanojen tavaamiseksi.
Takaisin Tomas Pandaquilan signeeraukseen. Itse allekirjoituksessa olevien kirjainten lisäksi huomaat kolme pistettä, kaksi kahden ensimmäisen kirjaimen alapuolella ja yksi toiseksi viimeisen yläpuolella. Nämä ovat vokaalimerkkejä, joita kutsutaan yleisesti kudlítiksi; konsonanttikirjaimen yläpuolelle sijoitettu kudlít lausutaan konsonantin jälkeen ” i ”(tai lopuksi ”e”); sen alapuolelle sijoitettu äännetään ”u; (tai lopuksi ”o”) konsonantin jälkeen. Tässä on kaksi muuta allekirjoitusta samasta asiakirjasta, suurin piirtein samalla tyylillä, joka näyttää olleen yleinen noin vuoteen 1600 asti, mutta korvattiin uudemmilla tyyleillä hieman yksinkertaisemmilla kirjainmuodoilla 1600-luvulla:
tämä on Don Juan Catangcobin allekirjoitus (tai Catangcos: espanjalaiset kirjoittivat sen kahdella eri tavalla samaan asiakirjapariin). Kirjain kirjaimelta se kirjoitetaan ”su w k t ku” – merkkiä vastaavilla merkeillä; vokaalien ja loppukonsonanttien täytyttyä se olisi ”suwan katangkos/b”. (Juan lausuttiin tuolloin vielä ”shuwan”; espanjankielisen ääntämyksen muutos” huwan”: ksi oli yleisempää 1600-luvun alussa, kun kirjoitusasu” hu w ”korvasi aiemman”su w”: n.)
ja tämä on Don Felipe Zabangan allekirjoitus ”du pi li pi s b ng” = ”don pilipe sabangan”.
(lyhyt nuotti Kalatagan Ruukkukirjoituksessa: sen väitetään joskus olevan vanhempi esimerkki Baybayinista tai jostain vastaavasta, mutta on melko varmaa, että se on nykyaikainen väärennös, joka perustuu lähes kokonaan useisiin omituisen näköisiin vasenkätisiin peileihin, jotka ovat kirjoittaneet allekirjoituksia tähän samaiseen vuoden 1591 asiakirjaan ja kolmeen tällaiseen allekirjoitukseen seuraavassa vanhimmassa asiakirjassa, jossa on Baybayinin allekirjoituksia, piispa Benavidesin vuonna 1599 mangaldanista, Pangasinanista, laatimassa kertomuksessa kuninkaallisista kansanäänestyksistä.)
toiseksi vanhin baybayinilla varustettu asiakirja, joka on painettu ja julkaistu vuonna 1593, kaksi vuotta Taalin asiakirjan jälkeen, on ”Doctrina Christiana en lengua española y tagala”. Se alkaa usean sivun tavuharjoituksella (ba be bi bo bu jne. jokaiselle kirjaimelle) latinalaisessa kirjaimistossa, jonka jälkeen esiintyy seuraava:
kun ihmiset luettelevat kirjaimet Baybayin script, he yleensä antaa ne a ba ka da ga … order käyttöön espanjalaiset taulukoissa he antoivat Baybayin kirjaimia niiden eri näytteitä. Mutta se, mitä näemme tässä opissa, on hyvin erilaista. Sivuutetaan toistaiseksi-u-merkit alla ja-i-merkit jokaisen konsonanttikirjaimen yläpuolella, jolloin järjestys on ”a u i h p K S l t n b m G D y ŋ w”.
tämä on ensimmäinen ja ainoa esiintymä missään asiakirjassa, joka kuuluu kotoperäiseen Tagalogien ”aakkosjärjestykseen”, mutta ei kuitenkaan ainoa tällainen lahko Filippiineillä. Palawanissa on kaksi tai useampia melko erilaisia lahkoja, jotka kuitenkin liittyvät toisiinsa ja tähän, ja yksi esimerkki toisesta, toisiinsa liittyvästä lahkosta Mindoron Pohjois-Buhidista peräisin olevasta bambusta, joka on peräisin vuoden 1895 saksalaisesta kirjasta ”Die Mangianenschrift von Mindoro”.:
järjestys tässä on jotain (jälleen abstrahoiden pois lisätyt vokaalimerkit) lähellä ”a i u y k n S T p L w ŋ r m g b”. Palawanista 1900-luvun alun antropologi Alfred Kroeberin piirtämässä bambupiirroksessa järjestys on ”u a i l m G D t n K b S P Y ŋ w”:
vaikka on selvää, että ei ollut yhtä järjestystä, nämä kolme liittyvät kuitenkin siirtämällä järjestystä tiettyjen yksittäisten kirjainten ja kirjainryhmien. Vaikuttaa myös selvältä, että tagalogin järjestys lienee lähellä vanhinta käytettyä, sillä se liittyy samalla tavalla Balilla käytettyyn hanacaraka-järjestykseen ja (kahden viimeisen säkeistön ollessa käänteisessä järjestyksessä) Jaavaan:
mutta takaisin esimerkkeihin Filippiinien alkuperäiskansojen kirjetilauksista. Kaikissa näissä konsonanttikirjaimiin on lisätty-u ja-i-vokaalimerkit. Tiedämme amerikkalaisen antropologin Harold Conklinin työstä, että Palawanissa näitä käytettiin opettamaan vokaalimerkkien yhdistämistä konsonanttikirjaimiin, ja että lausuttaessa konsonantti lausuttiin ensin (esimerkiksi ”p”, ”pa”, jossa on oletusarvo, mutta kirjoittamaton /a/ vokaali, sitten ” pu ”ja lopuksi ”pi”, ja jotain vastaavaa tehtiin Sulawesissa. Itse asiassa tämä epätavallinen (Indic skriptejä) tapa opettaa konsonantti-vokaali yhdistelmiä voidaan jäljittää hieman monimutkaisempi tapa käytetään Sumatralla (mutta mielenkiintoista ei Jaavalla ja Bali), ja Sumatran järjestelmä on lähes identtinen järjestelmän muuten vain tunnettu, ainakin sen täysin tunnistettavissa muodossa, Punjab ja Kashmir kaukana Luoteis-Intiassa ja nykypäivän Pakistanissa.
tämä on vain yksi monista johtolangoista, mukaan lukien itse kirjainten muodot, jotka johtavat siihen johtopäätökseen, että Filippiinien kirjoitukset sekä Sulawesin (ja lähisaarten) ja Sumatran kirjoitukset ilmestyivät saaristoon vuosisatoja sen jälkeen, kun malaijin ja Jaavan vanha ”Kawi”-kirjoitus, jonka kehittivät kauppiaat, luultavasti gujaratit, Luoteis-Intiasta, epävirallisena löyhänä Nagari-kirjoituksen muunnoksena, josta lopulta kehittyi myös moderni Gujarati-kirjoitus takaisin ”kotiin”, samalla kun se koki uusia muutoksia Sumatralla, Sulawesissa., ja Filippiineille.