Coloradon lain mukaan ”huoltajuutta” tai ”lapsen huoltajuutta” kutsutaan nykyään ”vanhempainvastuuksi”.”Ennen vuonna 1999 voimaan tullutta terminologiamuutosta käytettiin tuttua termiä huoltajuus. Huoltajuus voidaan jakaa kahteen ensisijaiseen luokkaan, erityisesti fyysiseen huoltajuuteen ja lailliseen huoltajuuteen. Fyysinen huoltajuus liittyy siihen, kummalla vanhemmalla on lapsi, kun mukaan luettuna se, kumman vanhemman kanssa lapsi ensisijaisesti asuu. Laillinen huoltajuus liittyy lailliseen oikeuteen tehdä lapsen kannalta merkittäviä päätöksiä. Nämä päätökset voivat sisältää lääketieteellisiä, kasvatuksellisia ja yleisiä hyvinvointipäätöksiä.
kaikissa lasten huoltajuus-tai avioerotapauksissa optimaalinen johtopäätös olisi, että vanhemmat sopisivat paitsi kattavasta tapaamisaikataulusta myös yhteisestä suunnitelmasta, jonka mukaan päätetään esimerkiksi siitä, mihin kouluun lapsi menee tai kuka oikomishoitaja on, kun on aika hankkia hammasraudat. Vaikka suuri osa lasten huoltajuuskiistoista on ratkaistava ilman, että osapuolten tarvitsee koskaan ryhtyä täydelliseen todistusaineiston käsittelyyn tuomarin edessä, monet eivät tee niin. Kun edessä näkymiä tuomioistuinkäsittelyn, tai ehkä huoltajuus arviointi asiantuntija, on suositeltavaa olla tietoinen siitä, mitä tuomioistuin etsii tehdessään päätöksiä vanhemmuuden aikaa ja päätöksentekoa. Ensisijainen perussäännön tuomari näyttää, kun jaetaan lasten kasvatusoikeudet ja velvollisuudet Coloradossa tarkistettu patsaat 14-10-124. Pykälässä 124 esitetään ”paras etu” – standardi, josta useimmat ihmiset, jotka ovat käsitelleet lasten huoltajuuskysymyksiä, ovat kuulleet.
vaikka useimmat maallikot uskovat, että” paras etu ”on peräisin tervejärkisestä analyysistä siitä, mikä on parasta lapselle, todellisuus on, että se, mitä pidetään” parhaana ” lapselle, tulee olemaan subjektiivista kummankin vanhemman mielipiteille, jotka voivat olla erilaisia, tai tuomarin käsityksille, jotka voivat erota molempien vanhempien mielipiteistä. Luvussa 14-10-124 esitetään luettelo erityisistä tekijöistä, joita tuomioistuimen on tarkasteltava päättäessään sekä vanhemmuuden ajasta että päätöksenteosta. Perheoikeuden asianajajat Denverissä ovat tietoisia näistä tekijöistä ja vanhempien pitäisi olla, liian.
C. R. S. 14-10-124 (1.5) (a) osoittaa, että tuomioistuimen tulisi tarkastella seuraavia 9 vanhemmuusajan jakamiseen liittyvää tekijää:
- molempien vanhempien toiveet liittyivät vanhemmuusaikaan;
- lapsen toiveet liittyivät vierailuun, jos lapsi on tarpeeksi vanha ja kypsä ilmaisemaan perustellun mieltymyksensä.
- lapsen ja kummankin vanhemman, hänen sisarustensa välinen suhde sekä muut lapsen merkittävät suhteet, jotka voivat ” merkittävästi vaikuttaa lapsen etuun.”
- lapsen sopeutumiskoti, koulu ja yhteisö.
- vanhempien ja lapsen fyysinen ja henkinen terveys (vamma ei voi olla ainoa peruste estää vanhemmuusaikaa).
- kummankin vanhemman kyky edistää myönteistä suhdetta ja kontaktia lapsen ja toisen vanhemman välillä.
- heijastaako vanhempien aiempi suhde lapseen arvojen, ajallisen sitoutumisen ja keskinäisen tuen järjestelmää.
- vanhempien kodin fyysinen läheisyys toisiinsa voi vaikuttaa vanhemmuusaikaan ja lapsen tarpeisiin.
- kummankin vanhemman kyky asettaa lapsen tarpeet omiensa edelle.
C. R. S. 14-10-124 (1.5) (b) esittää, että a alakohdassa esitettyjen vanhemmuuteen liittyvien aikatekijöiden lisäksi tuomioistuimen tulisi ottaa huomioon seuraavat tekijät, kun se jakaa päätöksentekovastuuta:
- näyttö vanhempien kyvystä tehdä näitä koskevia yhteisiä päätöksiä ja tehdä yhteistyötä keskenään.
- aiempi sitoutuminen arvoihin, ajalliseen sitoutumiseen ja keskinäiseen tukeen ja se, osoittaako se, että vanhemmilla on kyky tehdä yhteisiä päätöksiä, jotka edistävät ”myönteistä ja ravitsevaa suhdetta lapseen.”
- edistääkö yhteinen päätöksenteko joistakin tai KAIKISTA merkittävistä asioista lapsen ja kummankin vanhemman välistä yhteydenpitoa.
perussäännön mukaan yksi tekijä ei ole toista tärkeämpi. Totuus on joka tapauksessa se, että tuomioistuimet antavat yleensä enemmän painoarvoa tietyille seikoille kussakin tapauksessa esitettyjen olosuhteiden mukaan. Kun käsitellään vanhemmuusajan tai ensisijaisen asuinpaikan jakamista koskevia kysymyksiä, tuomioistuin aikoo varmasti kiinnittää muita tekijöitä enemmän huomiota aiempaan osallistumis-ja aikasitoumusmalliin sekä lapsen sopeutumiseen kotiinsa. Kun tarkastellaan vanhempien vastuun jakamista suurten päätösten tekemiseen liittyen, tuomioistuin ei aio tarkastella ainoastaan osallistumista, vaan myös jokaisen vanhemman kykyä asettaa lapsen tarpeet omiensa yläpuolelle ja molempien kykyä työskennellä yhdessä. Yksi kriittisistä tekijöistä joko vanhemmuusajan tai päätöksentekoanalyysin kannalta on vanhemman kyky vaalia toisen vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Vanhempi, joka osoittaa mallia yrittää marginalisoida toisen vanhemman aikaa lasten kanssa, rooli heidän elämässään tai toisen vanhemman kykyä osallistua päätöksentekoon, on vaarassa vaikuttaa kielteisesti omaan tapaukseensa, joka voi sisältää jopa vähemmän vanhemmuuden aikaa tai menetys asunnon huostaanotto. Kun otetaan huomioon nykyinen systemaattinen teema tasa-arvoinen vanhemmuus aika ja yhteinen päätöksenteko, jotka leimaavat tapauksia tänään, useimmat lasten huoltajuus asianajajat tietävät, kuinka tärkeää on osoittaa kyky arvostaa suhdetta toisen vanhemman ja lapsen.
joka tapauksessa tuomari ratkaisee Viime kädessä, mitkä seikat painavat hänen ratkaisussaan eniten. Douglasin piirikunnan lasten huoltajuusjutun tuomari saattaa pitää tiettyjä seikkoja paljon tärkeämpinä kuin Adamsin piirikunnan tuomari. Lisäksi kaksi tuomaria, joilla on samat tosiseikat, saattavat päätyä täysin toisenlaisiin johtopäätöksiin perustuen arvioihinsa ”paras etu” ja C. R. S. 14-10-124. Ottaen huomioon mahdolliset tulokset, C. R. S. 14-10-124: ää tulisi käsitellä tapauksen jäsentämisen kehyksenä, jossa ymmärretään, että tuomarin harkintavalta lopulta määrää lopputuloksen.