Leather Town ja Solentin linnakkeiden rakentaminen
John Towlerton Leather, tunnettu rakennusinsinööri, oli Dorsetin massiivisen Portlandin aallonmurtajan pääurakoitsija. Hampshiressa hän rakensi Spitheadin linnoitukset sekä 2¼ miljoonan punnan laajennuksen Portsmouthin telakalle. Hänelle tarjottiin ja hän hyväksyi vuonna 1861 pääsopimuksen Solentin linnoitusten rakentamisesta ja kaikista järjestelyistä niiden rakentamiseksi. Hänen agenttinsa oli W. Hill ja managerinsa Edward Pease Smith. Hänen rakennustelakkansa perustettiin Stokes Bayhin White ’ s Yard-nimellä tunnetulle paikalle nykyisen GAFIRSIN pelastusveneaseman itäpuolelle lähelle Stokes Bayn laituria. Tästä paikasta tuli myöhemmin sukellusveneiden kaivoslaitos ja vielä myöhemmin R. E. School of Electric Lighting.
linnoitukset suunnitteli eversti Jervoisin kuninkaallisen insinöörikunnan kapteeni E. H Steward R. E. Kokeet olivat osoittaneet, että pelkät graniitit eivät kestäneet pommituksia ja suunnitelmia muutettiin sisältämään rautapanssarit rautaiseen ylärakenteeseen. Linnoitukset oli alun perin tarkoitus rakentaa matalikolle Solentiin:- Horse Sand, No Man ’ s Land, Spit (Bank) Sand, Sturbridge ja yksi Horse sandin ja Portsea Islandin välillä. Tämä viimeinen linnoitus pudotettiin melko aikaisin, sturbridgessä se hylättiin vuonna 1863 huonojen maakerrosten takia perustusten rakentamiseksi, Spit sandissa se siirrettiin 600 metriä S/W samasta syystä. Uutta linnoitusta ehdotettiin ja se aloitettiin Ryde Sandista, mutta siitä luovuttiin huonojen maakerrostumien vuoksi perustusten rakentamiseksi. Vuonna 1869 rakennettiin toinen linnoitus St. Helen ’ s Pointiin Wightsaarelle. Nahalla oli myös sopimus linnoituksen perustusten rakentamisesta.
Sir John Hawkshaw toimi säätiöiden konsulttina. Sir John oli neuvonut Severnin tunnelin sekä Hungerfordin ja Cannon St: n rautatiesiltojen rakentamista Lontooseen. Hän ehdotti valmiin kivi-ja betonirengaspohjan laskemista merenpohjaan 163 000 punnan hinnalla, vaikka puolustusvaliokunta pelkäsi, että kova merenkäynti estäisi kivilohkareiden tarkan sijoittamisen.
hallitus ja oppositio olivat huolissaan; linnoitusten kustannukset, tarpeet, havainnointi ja rakentaminen sekä työt lykkääntyivät noin kahdella vuodella.
jotkut työt todella jatkuivat, sotaministeriö valvoi merenpohjan kerrostumien tarkastusta ja kartoitusta linnoitusten perustuksia varten. Ehdotettujen kohteiden päälle rakennettiin väliaikaiset laiturit, joissa jokaisessa oli majakka.
valtava takorauta sylinterit kuusi jalkaa halkaisijaltaan laskettiin pystyasennossa alas merenpohjaan, sitten sukeltajat menivät sisälle ja kaivoi keskustan niin sylinteri upposi hitaasti hieman kerrallaan. Tämän työn on täytynyt olla erittäin vaikeaa, kylmää, erittäin raskaat sukeltajapuvut päällä ja työskentely pilkkopimeässä!! Esiin kaivettu materiaali analysoitiin ja saatiin kuva merenpohjan kerrostumista. Putken upotessa merenpohjaan lisättiin ylimääräisiä valurautaputkia. Lopullinen syvyys oli 55 metriä merenpohjan alapuolella, kun sukeltajat joutuivat luovuttamaan, koska heidän kypäriensä Ilmanpaine oli kolme kertaa suurempi kuin ilmakehän paine merenpinnan yläpuolella.
sylinterien uppoamisesta saadut tiedot mahdollisista perustuksista vahvistivat joidenkin linnakkeiden sijoituspaikat ja toisten alennetut. Sylinterit oli sitten sinetöity alareunassa ja paljon myöhemmin tämä oli porattu läpi syvyyteen noin 500 jalkaa, jossa he löysivät tarjonnan makeaa vettä.
vuoden 1863 lopulla Nahka aloitti rakennustyöt, joita hän tarvitsisi linnoituksen perustusten laskemiseksi. Hän lisäsi alkuperäisiin laitureihin jokaisella työmaalla, ruuvaamalla capstaneilla suuria paaluja merenpohjaan, jokaisessa kasassa oli valurautainen ruuvipää. Näille paaluille hän rakensi suuret alustat, jotka kattoivat koko linnoitusten perustusten paikan. Lankutus tehtiin maanteille kiertäville höyrynostureille kiertävää rautatietä varten. Valotaloa ylläpitivät paikan päällä Herra Leatherin miehet, jotka kävivät säännöllisesti tarkistamassa ja trimmaamassa majakkalamppujen lamppuja. Paikan päällä työskenteleville 50-60 miehelle rakennettiin useita majoja, joihin kuului 12 sukeltajaa.
J. T. Leatherin urakkaan Stokes Bayssä sisältyi betonilohkojen valmistusta, höyrykoneiden, höyrynostureiden, paalutuskoneiden, laivalaiturin pystyttämistä, kuljetukseen tarkoitettuja erikoisproomuja ja rakennustöiden kiertovaiheita. Tämä kaikki piti tehdä kuninkaallisten insinöörien osaston yleisessä valvonnassa. Whiten Stokes Bayn pihalle perustettiin suuri rakennuskompleksi. Täällä tehtiin tuhansia betonilohkareita, joita tarvittiin rakentamisessa. Pihapiirissä oli sementtitehdas, sementtikauppoja, sepiä ja työpajakylä. Muita rakennuksia rakennettiin tukemaan kaikkea työtä, mukaan lukien ”Hökkelikaupunki”, jossa monet työmiehet asuivat. Se tuli tunnetuksi nimellä ”Leather Town”.
urakalla oli rautatieyhteys joka suuntaan ja myös Stokes Bay Railway Companyn radan risteysasema. Lisäksi rakennettiin rautateitä, joita työstivät suuret ja voimakkaat höyrynosturit suurten kivilohkareiden siirtämiseksi.Kohtaus olisi samanlainen kuin tämä kuva Leatherin rakennustyömaalta Portsmouthin telakan laajennuksesta.
Stokes Bayhin rakennettiin töiden eteläreunalta jykevä laituri, jossa oli kaksoisrautatie ja höyrynosturi. Portland and Penhryn Stone toimitettiin Stokes Bayhin meriteitse ja Runcorn stone saapui paikalle rautateitse. Laiturilla ollut nosturi ei ainoastaan purkanut karkeaa hakattua kiveä työmaalle, vaan toimitti myös valmiin kiven työmaalta sytyttimiin ja proomuihin, jotka vedettiin höyryhinaajilla linnoituksen rakennustyömaalle. Jokainen siirretty kivi-tai betonilohkare painoi 3-8 tonnia. Osa alueesta sementoitiin ja aseteltiin ”Piirustuslaudaksi”.
 |
 |
tänne laitettiin veden alla olevia muotoiltuja ja lohkottuja kiviä, jotka sitten numeroitiin ja merkittiin värillisin viivoin. Näiden numeroiden ja värillisten viivojen avulla sukeltajat pystyivät sitten kiinnittämään ne oikeaan paikkaansa linnoitustyömaalla. Hinaajat siirsivät raskaasti kivillä lastatut Sytyttimet (suuret proomut) ensimmäiselle paikalle Stokes Baystä, jossa rakennettiin Hevoshiekkalinnake, No Man ’ s Land Fort ja Spit Bank (Spitsand) Fort.
linnoitusten perustuksissa käytettiin betonilohkareita, joissa tarvittiin vähiten lujuutta. Ne tehtiin Stokes Bay works Stokes Bay shingle ja sementti valmistettu Isle of Wight. Satoja lohkoja tehtiin valamalla puulaatikoihin, jotka kovetettiin sitten pinottaviksi käytettäväksi.
vuonna 1864, kun päätyöt aloitettiin uudelleen, Stokes Bayn työmaalla oli odottamassa 15 000 tonnia betoniharkkoja ja 7 000 tonnia valmista kiveä.
kivi-tai betonilohkareet tarkastettiin hyväkuntoisiksi, lohkottiin, merkittiin ja vietiin proomulla Stokesin lahdelta työmaalle. Laiturilla ollut nosturi nosti sitten jokaisen lohkon proomusta ja laski sen paikalleen merenpohjassa työskentelevien sukeltajien ohjauksessa.
linnoitusten perustukset oli rakennettu kuin jättimäiset ”donitsit”. Kehän ydin rakennettiin betonilohkareista, ja Sisä-ja ulkopinnat olivat sitten kivilohkareiden edessä. Lujuuden vuoksi ulompaan kivipintaan rakennettiin viimeinen kerros graniittilohkareita, jolloin lopullinen seinämäpaksuus oli 59 jalkaa.
Spit Bankissa renkaiden keskukset täytettiin sitten 10 metrin päähän huipusta savella ja päreellä. Viimeiset 10 jalkaa täytettiin betonilla, ja ne sijoittuivat 1½ jalkaa korkean veden yläpuolelle. Näille perustuksille rakennettiin linnoitusten kellarikerros, kellarin yläosa valmistui noin 11 metriä korkean veden rajan yläpuolelle.
ensimmäiset kivet laskettiin hevosen ja ei-kenenkään matalikolle maaliskuussa 1865 ja Spitbankin rantaan tasan kaksi vuotta myöhemmin. Työ alkoi 17 metriä matalan veden rajan alapuolella ja jatkui, kunnes neljästoista rata oli saavutettu, tammikuussa 1868. No Man ’ s Landissa perustusten piti mennä pari metriä syvemmälle pehmeän maan takia. Kaikilla linnakkeilla oli muutamia ongelmia työn tason pitämisessä ja Spit Bankissa tämä korjattiin kahdeksannella radalla. Alaosien valmistuttua rautaisen korirakenteen ja panssaroinnin suunnittelu ja asentaminen viivästyi huomattavasti. Ruukin toimitti Fairbairn Engineering Company. Suojien panssarilevyraudan toimitti Cammell and Co. Sheffieldistä.
vuonna 1872 ensimmäinen linnoitus oli valmis ottamaan vastaan rautatyöt, jotta linnake saatiin valmiiksi. Fairbairnin sopimus Hevoshiekasta ja ei-kenenkään-maasta oli kaksikerroksinen rakennelma, johon mahtui 49 tykkiä jokaista linnaketta kohti. Tässä runkotyössä oli otettava huomioon myös linnoituksen ulkopinnalle ripustettavan panssaroinnin paino ja myös betonikaton paino.
jokainen rakennelma oli valtava 2 400 tonnia painava Rautaruukin, jonka rakentaminen kesti 14 kuukautta, minkä jälkeen se pystytettiin Fairbairnin työmaalle varmistamaan, että kaikki sopi täsmälleen. Se purettiin ja siirrettiin rautateitse Stokes Bayhin, kuljetettiin linnoitukseen ja pystytettiin lopulliselle paikalleen.
työtä valvoi paikallisesti H. M. Harman Fairbairn Companyn insinööri. Ilmeisesti se kaikki sopi täsmälleen ”… ja ei paljon kustannuksia ei tarvinnut aiheutua korjaus”. Rautateos kattoi lähes kaksi kolmasosaa perustusten pinta-alasta ja oli massiivinen ja vaikuttava rakennus.
makean veden poraaminen aloitettiin 21.heinäkuuta 1873 No Man ’ s Land Fortissa ja 31. toukokuuta 1877 Spit Bank Fortissa. Tämä tehtiin letkut 18 tuumaa halkaisijaltaan ja 1 tuuman paksu kapenee 15 tuumaa takorauta shod terästä. Vettä oli 571 jalan syvyydessä No Man ’ s Land-alueella ja 128 jalan syvyydessä Spit Bankin linnoituksessa, missä oli saatavilla 23000 gallonaa päivässä ei-kenenkään maalla ja 14000 gallonaa tunnissa Spit Bankin linnoituksessa . Ydinnäytteet ovat nyt Gosport Advanced Linesin Fort Brockhurstissa.
tykit laitettiin paikoilleen ennen kuin tärkeimmät rautakilvet sijoitettiin Linnoituksen ulkopuolelle. Linnoitusten valmistumisajankohdat: – Spit Bank vuonna 1878, St. Helen ’s vuonna 1879 ja sekä Horse Sand että No Man’ s Land vuonna 1880.
